Valokuvataiteen varhaiset vuodet Suomessa
Valokuvaus saapui Suomeen 1840-luvulla. Ensimmäisenä Suomessa otettuna valokuvana pidetään Henrik Cajanderin 3.11.1842 Turussa kuvaamaa dagerrotyyppiä Nobelin talosta. Kuva on teknisesti vaatimaton ja vaurioitunut, mutta historiallisesti merkittävä: se näyttää, miten uusi kuvantekemisen tekniikka tuli Suomeen vain muutama vuosi sen jälkeen, kun dagerrotypia oli esitelty maailmalle.
1800-luvun puolivälissä valokuvaus oli vielä kallista ja hidasta. Aluksi sitä käyttivät etenkin säätyläiset, tutkijat ja varakkaammat kaupunkilaiset. Vähitellen valokuvaamoista tuli osa kaupunkien arkea. Muotokuvia otettiin ateljeissa, mutta kameraa alettiin käyttää myös maisemien, rakennusten, työn, kansanperinteen ja muuttuvan kaupunkikuvan tallentamiseen.
Yksi varhaisen suomalaisen valokuvauksen keskeisistä hahmoista oli norjalaissyntyinen Daniel Nyblin. Hän perusti oman valokuvaamonsa Helsinkiin vuonna 1877, ja Museoviraston mukaan hänen vastaperustetussa valokuvaamossaan kävi jo ensimmäisenä vuonna lähes tuhat asiakasta. Nyblinistä tuli merkittävä valokuva-alan vaikuttaja, jonka ateljeen arkisto on säilynyt poikkeuksellisen laajana.
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa valokuva alkoi irrota pelkästä dokumentoinnista kohti taiteellista ilmaisua. I. K. Inha kuvasi maisemia, kansanelämää ja Karjalaa tavalla, joka vaikutti vahvasti siihen, miltä suomalainen maisema ja kansankulttuuri alkoivat näyttää kuvissa. Signe Brander puolestaan dokumentoi Helsinkiä vuosina 1907–1913 Helsingin muinaismuistolautakunnan toimeksiannosta. Helsingin kaupunginmuseo kuvaa häntä Suomen ensimmäiseksi ammattimaiseksi museokuvaajaksi.
Valokuvataiteen oma taidehistoriallinen vaihe vahvistui 1900-luvun alussa piktorialismin kautta. Piktorialistit halusivat osoittaa, ettei valokuva ollut vain mekaaninen kopio todellisuudesta. He käyttivät pehmeää piirtoa, sävyjä ja vaativia vedostusmenetelmiä luodakseen maalauksellisia, tunnelmallisia kuvia. Suomen valokuvataiteen museon mukaan suomalainen piktorialismi oli pitkään vähän tutkittu osa valokuvataiteen historiaa.
Suomalaisen valokuvataiteen historia ei siis ala yhdestä taiteilijasta tai tyylistä. Se alkaa tekniikan kokeilusta, ateljeekulttuurista, kaupunkien muutoksesta, maiseman rakentamisesta ja siitä, että valokuvaa alettiin vähitellen pitää sekä dokumenttina että taiteellisena ilmaisuna.
