Teatteri antoi naisille julkisen äänen ennen monia muita aloja
Suomenkielisen teatterin historiaa kerrotaan usein kansallisen kielen, kirjallisuuden ja näyttämötaiteen syntynä. Yhtä kiinnostava näkökulma on se, että teatteri tarjosi naisille poikkeuksellisen varhain julkisen työn, näkyvyyden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikan. 1800-luvun lopulla naisten mahdollisuudet julkisessa elämässä olivat rajalliset, mutta näyttämöllä nainen saattoi olla ammattilainen, tähti, johtaja tai kirjailija.
Suomalainen Teatteri perustettiin vuonna 1872, ja sen johtajiksi valittiin sisarukset Kaarlo ja Emilie Bergbom. Kaarlo Bergbom muistetaan usein näkyvämmin, mutta Emilie Bergbom oli suomalaisen teatterin rakentamisessa keskeinen organisoija ja taustavaikuttaja. Teatterimuseon Kansallisteatterin 150-vuotisjulkaisussa todetaan, että Emilie Bergbomin avulla Suomalaisen Teatterin osakeyhtiö perustettiin vuonna 1872 ja valtionapu varmistettiin useiksi vuosikymmeniksi.
Teatteri ei kuitenkaan ollut naisille yksiselitteisesti vapaa tila. Näyttelijän ammatti oli näkyvä ja vaativa, mutta se oli samalla ristiriidassa ajan säätyläisnaisen ihanteiden kanssa. Teatterikorkeakoulun teatterihistorian aineistossa kuvataan, kuinka nuoret säätyläisperheiden naiset saattoivat aloittaa näyttämöllä, mutta avioliitto merkitsi usein uran päättymistä, koska säätyläisrouvan ja näyttelijättären rooleja ei pidetty helposti yhdistettävinä.
Ida Aalberg rikkoi tätä asetelmaa poikkeuksellisella tavalla. Hän liittyi Suomalaiseen Teatteriin vuonna 1874 vain 16-vuotiaana ja nousi suomenkielisen teatterin ensimmäiseksi suureksi tähdeksi. Ida Aalberg -säätiö kuvaa häntä omana aikanaan kansainvälisesti tunnetuimmaksi suomalaiseksi näyttelijäksi. Hän esiintyi myös ulkomailla ja teki suurista naisrooleista kansallisia tapahtumia.
Minna Canth toi näyttämölle toisenlaisen julkisen äänen: naisen, joka kirjoitti yhteiskunnan epäkohdista. Hänen näytelmänsä Työmiehen vaimo ilmestyi vuonna 1885 ja aloitti hänen tuotannossaan yhteiskunnallisesti kriittisen vaiheen. Kirjasammon mukaan Canth käsitteli teoksissaan muun muassa työväestön köyhyyttä ja naisten alisteista asemaa.
Teatteri oli siis 1800-luvun lopun Suomessa muutakin kuin esitystaidetta. Se oli paikka, jossa naiset saattoivat näkyä, puhua, johtaa, kirjoittaa ja haastaa yleisön käsityksiä yhteiskunnasta. Samalla se paljasti ajan raajoja: julkinen ääni oli mahdollinen, mutta sen käyttäminen vaati poikkeuksellista sitkeyttä.
