Suomen sirkuksen historia: Turun Kupittaalta Sirkuskadulle

Ducanderin veljekset

Carl ja John Ducander liittyvät suomalaisen sirkuksen varhaiseen ammattimaistumiseen. Heidän vuonna 1896 kokoamaansa Sirkus Ducanderia pidetään ensimmäisenä suomalaisena sirkuksena. Veljekset olivat taustaltaan hevosmiehiä ja ratsastuksenopettajia, mikä näkyy hyvin siinä, että varhainen sirkus rakentui vahvasti ratsastustaidon ja eläinnumeroiden ympärille.

Suomen sirkushistoria alkaa yllättävän varhain. Ensimmäisenä Suomessa nähtynä sirkusesityksenä pidetään ranskalaisen Jean Lustren taitoratsastajien näytöksiä Turun Kupittaalla kesällä 1802. Seurue tuli Tukholmasta, jossa sillä oli vakituinen maneesi, ja esitykset rakentuivat hevostemppujen ympärille. Tämä muistuttaa siitä, että varhainen sirkus ei ollut ensisijaisesti pellejä ja trapetseja, vaan ratsastustaitoa, eläimiä, akrobatiaa ja kiertävää kansainvälistä viihdettä.

1800-luvulla Suomi oli sirkukselle läpikulkumaa ja esiintymispaikka. Kansainväliset seurueet kulkivat Pohjolan ja Venäjän väliä, ja Suomessa nähtiin esityksiä etenkin kaupungeissa. Yllättävää on, että sirkus ei ollut pelkkää tilapäistä telttakulttuuria. Suomessa oli 1800-luvulla useita sirkusta varten rakennettuja tai sirkuskäyttöön muutettuja rakennuksia ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Viipurissa. Helsingin ensimmäinen sirkusrakennus pystytettiin Erottajalle vuonna 1869. Myös nykyinen Paasivuorenkatu kantoi aiemmin nimeä Sirkuskatu, koska sen varrella toimi tapettitehtaasta sirkukseksi muutettu Siltasaaren maneesi.

Ensimmäisenä suomalaisena telttasirkuksena pidetään Sirkus Ducanderia. Se aloitti kiertueensa Terijoelta vuonna 1896 suurella, noin 2 000 hengen teltalla. Sirkus Ducanderin perustivat veljekset Carl ja Johan Ducander, ja sen toiminta liittyi aikaan, jolloin kotimaiset seurueet alkoivat vähitellen ammattimaistua kansainvälisten kiertueiden rinnalla.

1900-luvulla sirkus eli Suomessa monenlaisissa muodoissa. Oli kiertäviä sirkuksia, tivolisirkuksia, markkinaesiintyjiä, akrobaatteja, voimamiehiä, eläinnumeroita ja klovneja. Sirkus oli pitkään myös perheiden ja sukujen ammattia, jossa taidot siirtyivät käytännön työn kautta sukupolvelta toiselle.

Nykyinen suomalainen sirkus on laajentunut perinteisestä maneesista näyttämöille, kaduille, nykysirkukseen, sosiaaliseen sirkukseen ja kansainvälisiin esitystaiteen verkostoihin. Sirkuksen Tiedotuskeskuksen kulttuuriperintöaineistossa sirkusta kuvataan kansainväliseksi taidemuodoksi, jossa taidot, tekijät ja teokset liikkuvat paikkakunnalta ja maasta toiseen. Tämä on ollut totta Suomessa alusta asti: suomalaisen sirkuksen historia ei ala suljetusta teltasta, vaan liikkeestä, reiteistä, kaupunkitiloista ja esityksistä, jotka toivat maailman hetkeksi paikkakunnan laidalle.