Rottinki ja näkövammaisten käsityöperinne Suomessa

Rottinki on Suomessa tuttu koreista, tuoleista, kalusteiden punoksista ja mattopiiskoista. Materiaali ei ole suomalainen, vaan se saadaan trooppisilla sademetsäalueilla kasvavista Calamus-suvun rottinkipalmuista. Suomessa käytetty rottinki on tullut pitkälti Indonesiasta, joka tuottaa Näkövammaisten Kädentaito ry:n mukaan 80–90 prosenttia maailman raakarottingista.

Suomalaisessa käsityöhistoriassa rottinki liittyy vahvasti korinpunontaan ja kalusteisiin. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista löytyy esimerkiksi 1890-luvulle ajoitettu rottinki- ja bambutuoli sekä 1880–1905 ajoitettu käsin punottu rottinkikori. Ne kertovat, että rottinki oli suomalaisissa kodeissa käytössä jo 1800-luvun lopulla.

Näkövammaisten käsityöperinteessä rottingilla on erityinen asema. Näkövammaisten käsitöitä käsittelevän tutkimusaineiston mukaan harja-, kori- ja kudontatyöt olivat 1900-luvulla sokeiden yleisimpiä käsitöitä Suomessa. Käsityöt olivat sekä toimeentulon väline että tapa ylläpitää ammattitaitoa tilanteessa, jossa muita työmahdollisuuksia oli vähän.

Yksi varhainen rottingin ja näkövammaisten käsityön yhdistäjä oli Viktor Julius von Wright. Hän opiskeli korinpunontaa Saksassa vuonna 1873 ja toi Suomeen menetelmiä, välineitä ja raaka-aineita. Vuonna 1879 hän perusti Helsinkiin paju- ja rottinkitavaraliikkeen, jossa työskenteli myös näkövammaisia käsityöntekijöitä. Liike toimi vuoteen 1929.

Vuonna 1955 Sokeain Keskusliitto perusti SOKEVAn tukemaan näkövammaisten käsityötuotantoa, raaka-aineiden välitystä ja tuotteiden myyntiä. Myöhemmin Sokeva Käsityö tuki, ohjasi ja neuvoi käsityöntekijöitä sekä välitti materiaaleja. Tämä toiminta muuttui merkittävästi 2010-luvulla, kun Sokeva Käsityön avustus päättyi vuonna 2014 ja Arlainstituutin perinnekäsityöopetus päättyi vuonna 2015.

Nykyisin perinnettä ylläpitää muun muassa Näkövammaisten Kädentaito ry. Yhdistys edistää käsitöiden ja käsillä tekemisen perinnettä näkövammaisten keskuudessa, järjestää kursseja ja kokoaa ohjeita esimerkiksi rottinki- ja pajutöihin. Rottinki on tässä perinteessä kiinnostava materiaali juuri siksi, että sen työstö perustuu paljon käsien tuntoon: liottamiseen, taivuttamiseen, punoksen kireyteen ja materiaalin vastuksen tunnistamiseen.