
Yleinen sauna oli pitkään osa kaupunkilaisen tavallista viikkoa. Sinne mentiin peseytymään, ei elämyksen vuoksi. Kaikissa kodeissa ei ollut kylpyhuonetta tai lämmintä vettä, joten saunat olivat kaupungin yhteisiä pesutiloja, joissa arki kulki samaan tahtiin löylyn, vadin ja pyyhkeen kanssa. Helsingissä yleisiä saunoja oli 1940-luvun puolivälissä tiettävästi yli sata.
Yleisissä saunoissa oli omat sääntönsä. Asiakkaita tuli paljon, tilat olivat yhteisiä ja järjestyksen piti säilyä. Henkilökunta valvoi, että saunassa käyttäydyttiin siivosti, eikä alkoholia katsottu hyvällä. Jos viinapullo löytyi, se otettiin pois.
Säännöt eivät kuitenkaan estäneet ihmisiä keksimästä omia ratkaisujaan. Yksi vanhoihin yleisiin saunoihin liittyvä tarina kertoo omenoista, joihin porattiin reikiä ja joita liotettiin viinassa ennen saunareissua. Ulospäin mukana oli vain eväs. Käytännössä hedelmä oli imenyt itseensä sen, mitä pullo ei saanut tuoda sisään.
Yksityiskohta tuntuu melkein sketsiltä, mutta se sopii hyvin yleisten saunojen maailmaan. Niissä oli samaan aikaan kuria ja tuttavallisuutta, peseytymisen arkisuutta ja pukuhuoneiden pientä teatteria. Höyry nousi, vadit kolisivat ja jossain penkin alla tai kassin pohjalla odotti omena, joka oli valmisteltu saunailtaa varten tavallista huolellisemmin.