Vihta katolla kertoi tulevasta

Sauna ei ole suomalaisessa perinteessä ollut vain peseytymisen paikka. Sen ympärille on rakentunut kokonainen tapojen, uskomusten ja hiljaisen tiedon maailma, jossa lämpö, vesi, puu, tuli ja ruumis ovat saaneet arkista suurempia merkityksiä. Erityisesti suuret juhlasaunat, kuten joulu- ja juhannussauna, erottuivat tavallisista saunavuoroista. Niihin liittyi ajatus siirtymästä: arjesta juhlaan, vanhasta uuteen, menneestä tulevaan.

Tässä maailmassa myös vihta oli paljon enemmän kuin koivunoksista sidottu saunaväline. Se toi saunaan kesän tuoksun, luonnon kosketuksen ja puhdistautumisen tunteen, mutta kansanperinteessä sillä voitiin myös etsiä merkkejä tulevasta. Saunomisen jälkeen vihta saatettiin heittää saunan katolle, ja sen asentoa tulkittiin enteellisenä viestinä.

Jos vihdan tyvi osoitti kirkkoon päin, merkitys riippui siitä, kenen tulevaisuutta ajateltiin. Vanhemmille ihmisille suunta saattoi ennustaa kuolemaa, mutta naimattomille se saattoi merkitä häitä. Sama merkki avautui siis kahteen suuntaan: toiselle se kertoi elämän päättymisestä, toiselle uuden vaiheen alkamisesta.

Tavassa on jotakin yhtä aikaa arkista ja outoa. Saunominen päättyy, vihta lentää katolle ja hetken ajan sen sattumanvaraisesta asennosta luetaan merkityksiä. Siinä näkyy vanhan saunaperinteen erityinen luonne: taika ei ollut välttämättä suuri seremonia, vaan pieni ele tutussa ympäristössä. Katolle jäänyt vihta saattoi olla vain koivunoksia ja narua, mutta oikealla hetkellä siitä tuli merkki, johon ihminen saattoi sijoittaa pelkonsa, toiveensa ja uteliaisuutensa tulevasta.