Väkevä kukka
Olen väkevä kukka, itänyt kuumassa maassa.
Imin mullasta voimaa unessa autuaassa,
minun teräni hehkuen kohosi aurinkoon.
Niin tuli pohjatuuli
ja repäisi kukkani irti,
niin tuli myrskytuuli
ja tempaisi juureni pois.
Ilmojen pyörteissä nousin, vaivuin
vavisten, nääntyen, kauhua täynnä,
mutta en sammua voinut.
Mihin tuuli on varteni viskannut,
olen juurtunut uudelleen,
tuhat kertaa kuoleman jälkeen
olen kukkinut uudelleen!
Minun levätä missään ei anna maa,
sade varttani lyö, vilu vapisuttaa,
joka tuulen henkäyksessä
minun kukkani vaikeroi.
Mutta ajasta aikaan muuta en voi
kuin rakastaa, vain rakastaa
maan ihmeellistä multaa,
ja myrskyn ulvontaa.
Niin kesken kuolemankamppailun
näen äkkiä kirkkauteen:
säde auringon lävitseni syöksähtää
tulivirtana uudelleen,
tuhat kertaa uudelleen!
Minä en voi sammua milloinkaan.
Minä, murtunut, huudan pauhinaan:
Ole kiitetty, korkea Jumala,
joka loit tämän taistelun maan.
Saima Harmajan Väkevä kukka julkaistiin esikoiskokoelmassa Huhtikuu vuonna 1932. Harmaja oli 19-vuotias, ja keuhkotauti oli alkanut varjostaa hänen elämäänsä jo muutamaa vuotta aiemmin. Sairasvuoteet ja parantolajaksot kuuluivat hänen elämäänsä tästä eteenpäin.
Runossa puhuja vertaa itseään kukkaan, joka revitään irti juuriltaan ja paiskataan tuulten vietäväksi. Kuva ei ole vain kaunis vertaus. Se liittyy Harmajan kokoelman sairauskuvastoon: juuri ennen Väkevää kukkaa kokoelmassa on runo Sairaalassa, jossa kuolema on konkreettisesti seinän takana. Tätä taustaa vasten kukka ei tarkoita pelkkää herkkyyttä, vaan elämänviettiä tilanteessa, jossa oma ruumis ei ole luotettava.
Runon voima on siinä, ettei se tee kärsimyksestä jaloa eikä sairastamisesta kaunista. Kukka väsyy, pelkää ja joutuu aloittamaan alusta. Silti se juurtuu uudelleen. Harmajan tekstissä elämänhalu ei ole reipas iskulause, vaan ruumiillinen pakko: niin kauan kuin on elossa, jokin jatkaa kasvua.
Harmaja kuoli tuberkuloosiin vuonna 1937 vain 23-vuotiaana. Väkevä kukka luetaan usein tätä kohtaloa vasten, mutta se ei ole pelkkä ennustus varhaisesta kuolemasta. Se on nuoren runoilijan tarkka kuva siitä, miten hauras elämä voi silti olla sitkeä.