LOITSU: Käärmeen synty
Tieän sykkö synnyntäsi,
Maan kamala kasvantasi,
Mistä kyy kulohon synnyit,
Mato maalle siunattihin:
Hiisi juoksi maata myöten,
Juoksi Hiisi, maa hikoili,
Juoksi soita, juoksi maita,
Lapin laajoja saloja,
Hiki tippuvi tukasta,
Vaahti parrasta valuvi.
Valui kuona konnan suusta,
Kina ilkeän kiasta,
Vaahti vankasta nenästä,
Tölkki Lemmon tölleröstä,
Ukon uuelle kivelle,
Karkealle kalliolle.
Vanhassa loitsuperinteessä käärmettä ei nähty vain eläimenä, vaan vaarallisena olentona, jonka voimaa yritettiin hallita sanojen avulla. Käärmeen synty -loitsussa ajatus on selvä: kun tiedetään, mistä jokin paha tai pelottava on saanut alkunsa, sitä voidaan myös käskeä, hillitä tai torjua.
Loitsussa käärmeen alkuperä kuvataan groteskisti ja voimakkaasti. Käärme syntyy Hiiden hiestä, vaahdosta, kuolasta ja pimeistä voimista. Se ei siis ilmesty luontoon viattomana eläimenä, vaan manalan, kivien, kallioiden ja pahan väen kasvattamana olentona. Juuri siksi loitsu on niin vahva: se näyttää, miten vanha kansanperinne selitti pelkoa runollisen ja hurjan mielikuvituksen kautta.
Loitsu löytyy Elias Lönnrotin toimittamasta kokoelmasta Suomen kansan muinaisia loitsurunoja kohdasta “21. Käärmeen synty”. Teos julkaistiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksissa vuonna 1880.