Helka parantaa revenneen haavan

Tule tänne tarwitaan
Helka waimo hempiätär,
Tukis multa turppailla,
Maan saroilla sammaltelek
Reikeä rewennyttä,
Peitä pienillä kiwillä,
Ettei maito maahan pääse,
Puna peltoon putoa.

Helka-loitsu on väkevä esimerkki siitä, miten vanhassa parannusperinteessä ruumis, maa ja sanat kuuluivat samaan hoitavaan maailmaan. Loitsussa Helkaa kutsutaan sitomaan verenvuotoa ja peittämään “revennyt reikä” maalla, sammalella ja pienillä kivillä. Haava ei ole vain lääketieteellinen vaurio, vaan aukko, joka pitää sulkea takaisin osaksi järjestystä.

Erityisen kiinnostavaa on, että verta ei nimetä suoraan vereksi, vaan siitä puhutaan kuvallisesti “maitona” ja “punana”. Näin loitsu tekee haavan hoidosta sekä konkreettista että runollista: veri ei saa päästä maahan, eikä “puna” pudota peltoon. Kotimaisten kielten keskus huomauttaa, että Ganander tulkitsi Helkan viittaavan Pyhään Helenaan, mutta toinen mahdollinen tulkinta on, että kyse olisi “pyhästä vaimosta lempeästä”, mahdollisesti Neitsyt Marian kaltaisesta parantavasta hahmosta.

Loitsu löytyy Christfrid Gananderin teoksesta Mythologia Fennica vuodelta 1789 kohdasta “Helka”. Gananderin mukaan Helkaa kutsuttiin avuksi sitomaan verta vuotavia haavoja, erityisesti rautavahinkojen yhteydessä.